Can't stop the machine - matkaraportti NZ

Rauhoittava. Puhdas. Järisyttävän kaunis. Unohtumaton. Rikas. Ystävällinen. Ja miljoona muuta maata ylistävää adjektiivia.

Yllä mainitut sanat ei siltikään tee oikeutta sille mitä koettiin ja nähtiin Uudessa-Seelannissa. Oon vielä viikonki jälkeen ihan sanaton ja tuntuu, että mitä ikinä tähän kirjotan, ei se siltikään tee oikeutta sille luonnon kauneudelle mitä U-S:n syksy meille tarjos.

Reissussa oltiin siis kaks viikkoa neljän tytön ja yhden Jucy matkailuauton voimin. Lennettiin Sydneystä Christchurchiin Louisen ja Sandran kanssa. Christchurchin lentokentällä meitä odotti myöhäinen joululahja nimeltä Chrissy, jonka kaulaan syöksy kaks maailman onnellisinta tyttöä heti passintarkastuksen porttien auettua. Jälleennäkeminen melkein vuoden jälkeen oli ehdottomasti yks reissun kohokohdista. Kuka ois uskonu vuosi sitten Belgiassa että meidän seuraava tapaaminen tyttöjen kanssa ois Uudessa-Seelannissa!?!

c. Chrissy's camera

Heti lentokentältä suunnistettiin Jucyn vuokrauspisteeseen, josta napattiin mukaamme 4-hengen matkailupaku, jossa oli alhaalla keittiö sekä 2 nukkumapaikkaa ja katolla olevasta teltasta löyty 2 nukkumapaikkaa lisää. Vasemman puoleinen liikenne on onneksi tullu tutuksi mulle jo täällä Sydneyssä, joten ajaminen ei tuottanu ongelmia. Tosin kyllä meille muutama läheltä piti tilanne tais syntyä, mutta vahingoilta vältyttiin kuitenki oikein mainiosti.

Kaupan kautta kävi meidän tie kohti seikkailua. Meidän suureksi onneksi löydettiin jo ensimmäisenä päivänä yksi Uuden-Seelannin suurista rikkauksista, joka puuttuu melkeen jokaisesta maasta jossa oon vieraillu; irtokarkkihylly! Ilmassa näky vaan 8 kättä ja 8 jalkaa ku neljä tyttöä ampaisi ton karkkihyllyn kimppuun. Muista ruokaostoksista ei sitte meinannu tulla yhtään mitään ku oltiin niin innoissamme. Ja näitä karkkejahan me sitte metsästettiinki aina tarpeen tullen koko kahden viikon ajan. Ei tainnu olla yhtään iltaa meidän söpössä vihreä violetissa ajokissa ku ei oltas todettu yhteen ääneen aina illallisen jälkeen: ”OOH I feel so sick”. ”Can’t stop the machine” oli myös meijän tiukasti ruokaan liittyvä tunnuslause läpi reissun ajan ku taisin allekirjoittaneena päästää tällaisen lausahduksen suustani heti ensimmäisenä iltana irtokarkkipussi kourassa.

Eka kunnon pysähdyspaikka oli Tekapo järvi, jossa tehtiin muutaman tunnin vaellus järven ympärillä. Tekapon vesi oli sinisintä mitä oon ikinä nähny. Illalla ajettiin vielä kuumille altaille, jossa rentouduttiin 36-40 asteisessa vedessä kirkkaan tähtitaivaan alla. Täällä päästiin myös ekaan suihkuun reissun aikana, kerrottakoon, että 2 viikon aikana käytiin 3 kertaa suihkussa. Piti aina välillä vähä tuuletella meijän autoa haha.. Yöksi ajettiin Pukaki järvelle, joka tarjos meille seuraavana aamuna yhden kauneimmista aamiaispaikoista koko reissun aikana.

Pukaki järveltä matka jatku Mount Cook vuorelle. Ilma oli aurinkoinen ja lämmin, joten napattiin reput selkään ja lähettiin kiipeemään kohti huippua. Oltiin kuitenkin hiukan alivarustautuneita veden suhteen ja Sandra ja Louise päättikin kääntyä takaisin parin tunnin kiipeämisen jälkeen. Chrissyn kanssa jatkettiin kuitenki matkaa kohti huippua nestehukkaisina kuumuudesta ja vedenpuutteesta johtuen. Matkalla huipulle tavattiin kuitenki ihan mahtavan ystävällisiä ihmisiä, jotka huolestuneina meijän nesteytyksestä luovutti meille omia vesipullojaan. Ja kiitos siitä, päästiin turvallisesta huipulle ja saatiin täytettyä omat vesipullot Muller’s Hut –nimisellä majalla. Matka huipulle oli ensin seikkailua sademetsässä, jonka jälkeen vastassa oli suuria kivenjärkäleitä ja pieniä kiviä. Huipulla meitä tervehti jäätiköt ja nähtiin kaksi jääputousta (avalanche). Huipulla tavattiin myös kaks englantilaista poikaa, jotka nähtiin vielä myöhemmin Queenstownissa.

c. Chrissy Pepino

Seuraava stoppi oli Queenstownissa, jossa Sandra hyppäs bungee hypyn ja Chrissy, Louise ja minä liitovarjoiltiin alas Queestownin korkeimmailta vuorelta. Syy liitovarjoiluun ei ollu ehkä kaikkein yleisin; kiivettiin nimittäin eka tuon vuoren huipulle gondoli kyydin sijasta, huipulla oltiin kuitenkin liian väsyneitä kävelläksemme alas, joten päätettiin ottaa helpompi vaihtoehto eli liitovarjo. Tuo oli yks reissun parhaimpia kokemuksia. Päivän lause tais tulla taas mun suusta just ennen ku juostiin alas vuorelta: ”Chrissy it looks like you have a mail box on your ass”. Tehtiin myös oma pubcrawl Queenstownissa ja nukuttiin yks yö hostellissa, joka toimi tän kahden viikon ainoana luksusmajoituksena. Muut yöt meni somasti meijän pienessä pakussa.

Queenstownista matka jatku kohti Milford Soundia, joka on uskomaton alue sademetsän kattamia vuonoja (fiord), jotka putoaa suoraan veteen eli alueen voi kokea vain vesin. Arvottiin kanoottien ja veneen välillä, mutta päädyttiin ottamaan veneretki kanoottien sijaan. Meijän vene vaihtoehto osottautu oikeen passeliksi sillä, melkeen heti satamasta lähdön jälkeen meitä lähti seuraamaan villi delfiinilauma. Eka kerta ku näin villejä delfiinejä, joten tuo kokemus oli ihan mahtava ja oppaiden mukaan erittäin harvinainen, oltiin siis tosi onnekkaita. Delfiinien lisäksi nähtiin hylkeitä ja 11 jalkaisia tähtikaloja (11 legged starfish). Vene ajo kokomatkan Tasmanian merelle asti ennen takaisin kääntymistä.

Milford Soundilta matku jatku kohti Wanakaa, joka oli pieni söpö kylä ison järven rannalla. Vuokrattiin kajakit järveltä ja käytiin testaamassa meidän melonta taitoja. Oli tosi kivaa ja ilmaki oli mitä mahtavin eikä kukaan pudonnu matkasta, joten kaikki suju oikein hyvin.

Wanakasta matkattiin Fox Glacier’lle, joka on yksi harvoista leudon ilmaston jäätiköistä sademetsän ympäröimänä. Tehtiin opastettu retki jäätikölle, sillä sinne ei ihan omin päin kannata lähteä, todisteena muutaman omamatkailijan kuolemat muutama vuosi sitten. Saatiin kunnon varustus kengistä, housuista ja takeista kenkien jääpiikkeihin (crampons). Meidän opas Timothy teki hakullaan meidän kulkua jäällä helpommaksi ja kerto monia mielenkiintoisia ja hyödyllisiä juttuja jäätiköistä ja siellä liikkumisesta.

c. Chrissy Pepino

Jäätikkö vaelluksen jälkeen suunnaksi otettiin Franz Josef Glacierilla sijaitsevat kuumat altaat. Mikään ei ois voinu olla parempaa tolla hetkellä ku pulahdus kuumiin altaisiin. Edellisyönä meijän penthouse’a (teltta meijän auton katolla) oli nimittäin kohdannu ”pieni” vuoto. Tarkottaen sitä, että sateisen yön jälkeen herättiin Chrissyn kans vaatteet märkinä ihastellen toisella puolella telttaa vallinnutta vesiputousta ja toisella puolella virtaavaa jokea. Mikä ihana herätys. Tuon yön jälkeen meijän kattoteltta oliki sitte käyttämättömänä sillä patjasta ois voinu puristaa järvellisen vettä. Chrissy kuitenki neuvotteli meille auton palautuksessa 200 dollarin hyvityksen, joten ei pahaa sanottavaa Jucysta.

c. Chrissy Pepino

F.J.Glacierilta matka jatku Hokitikaan, jossa pienen karkkitankkauksen lisäksi nautittiin merestä, auringosta ja kiiltomadoista, joita käytiin bongailemassa auringonlaskun jälkeen kiiltomato laaksossa. Toiseksi viimeinen yö nukuttiin Christchurchin liepeillä. Matkalla Christchurciin käytiin vielä pieni vaellus Arthur's Pass Kansallispuistossa. Christchurchissa ajettiin tuhoutuneen kaupungin keskustan ohi, joka oli surullista nähtävää. Koettiin yksi jälkijäristyksistä, tosin Louise oli ainut joka heräs siihen, me muut nukuttiin liian sikeästi.

Viimenen yö vietettiin lentokentällä ku meillä oli kaikilla super aikaset lennot; Louisella Melbourneen ja meillä muilla Sydneyhin, joten ei haluttu maksaaa turhaan hotellista. Lentokentän lattia toimi siis ilmasena sänkynä. Tosin syötiin kyllä sitte niitten säästyneitten rahojen edestä… mutta CAN’T STOP THE MACHINE!

Uusi-Seelanti oli yksinkertaisuudessaan mahtava! Tais melkeinpä varastaa mun lemppari maan tittelin Australialta, joka on aika suuri saavutus. Toivottavasti pääsen seikkailemaan Uuteen-Seelantiin pian uudestaan, 2 viikon sijaan valitsisin matka-ajaksi 2 kuukautta ja siltikin jäis varmasti paljon nähtävää.

Meijän ajoreitti merkitty punaisella karttaan (etelä saari) :

Chrissyn ottamia mahtavia kuvia lisää TÄSTÄ klikkaamalla !